*

KaiHaavisto Suoraa puhetta

Perussuomalaisilla näytön paikka!

Marssin illalla oman tappiollisen tuloksen selvittyä Perussuomalaisten vaalivalvojaisiin onnittelemaan torjuntavoittoa ja jatkojytkyä. Olinhan puolueessa kuitenkin 7 -vuotta ja nostamassa omalta osaltani puolueen kannatusta. Toki tarkistuslaskenta on vielä suorittamatta ja tilanne voi muuttua.  PS -tulee olemaan selkeästi torjuntavoitollaan seuraavassa hallituksessa. Ensimmäinen kausi meni harjoitellessa ja median hampaissa. Tulos oli selkeästi protesti viime hallituksen harjoittamalle politiikalle.

Media tulee seuraamaan entistä kovemmin Perussuomalaisia. Hallitukseen meno on selvää. Toinen kausi oppositiossa tarkoittaisi katastrofia. Kansa luottaa Perussuomalaisiin ja odottaa, että hallitukseen meno on selvää. Timo Soini on todennäköisesti seuraava Valtionvarainministeri.

Vihreät voittivat myös, joten on todennäköistä heidän olevan myös mukana neuvotteluissa neljän suurimman lisäksi. Vihreille on tärkeää päästä mukaan hallitukseen torppaamaan mahdollisen tulevan V VM:n lupaukset maahanmuuton kustannuksien leikkaamisesta.

SDP ja Kokoomus eivät tule sopimaan samaan hallitukseen, joten lopulliset neuvottelut käydään Keskustan, Perussuomalaisten, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n kanssa. Lisäksi KD, jos aletaan ”sekoittamaan” pakkaa.

Toivomuksena seuraavalle hallitukselle ovat seuraavat:

  • 90- luvun lamavelallisten anteeksianto lopullisesti
  • Ulosoton korko pois. Lyhennetään pääomaa. Palkalla pitää pystyä myös elämään. Suojaosuuden nosto esimerkiksi elämäntilanteen tai asuinpaikkakunnan kalleuden mukaan. Tämä lisää aktiviteettia ja -ei aseta ihmisiä uusiin velkaloukkuihin tai passivoi työttömiksi.
  • Kuljetusalan ahdinko pitää ottaa erittäin vakavasti! Kuljetusala potee tällä hetkellä suuria vaikeuksia. Itä-Euroopan yritykset ajavat Suomessa laittomasti. Valvontaa pitää lisätä tuntuvasti. Kartoittaa pitää, kuinka paljon on työttöminä sellaisia henkilöitä, joilla ei ole ollut varaa hankkia ammattipätevyyttä. Koulutusta pitää lisätä ja tukea kuljettajien työllistymisen mahdollisuuksia.
  • Mikro- ja pienyrittäjien työnantajasivukuluja pitää helpottaa siinä suhteessa, mitä työttömyyskorvaus on. Tai ainakin siltä osin nuorten kohdalla, jossa eläkemaksuja ja eläketuloja ei vielä kerry. Tämä edesauttaa nuorten työllistämistä.
  • Neuvoloiden lisääminen on ensiarvoisen tärkeää, nuorten lapsiperheiden ongelmien ehkäisemiseksi jo varhaisessa vaiheessa.
  • Tuotannollisia yrityksiä pitää tukea ja kouluttaa vaikka työnimellä ” vienti kuntoon” Suomessa on paljon hyviä innovatiivisia yrityksiä, joilla olisi mahdollisuus kasvattaa myyntiä, myymällä tuotteita muualla Eurooppaan ja maailmalle. Suomessa on keskimäärin huonompi ammattitaito viennissä kuin Ruotsissa tai Norjassa. Suomalaiset eivät osaa myydä. Siksi koulutusta tarvitaan.
  • Maahanmuuton kustannuksia pitää karsia kovalla kädellä.
  • Kehitysapu olisi syytä laittaa vastikkeelliseksi. Jos tukea annetaan, pitää myös rahalle saada vastinetta ja tarkka suunnitelma, mihin raha kulutetaan. Lisäksi pitää varmistaa, että annettu apu menee 100 % siihen kohteeseen, mihin se on tarkoitettu. Kehitysavun voisi myös lopettaa kokonaan ja tuottaa Suomalaisilla yrityksillä vastaavasti apu ruokahyödykkeenä- tai sellaisiin hankkeisiin, jossa avun saaja saisi itse valmistaa elämisen tarpeet. Tämä aktivoisi myös avun saajaa.

Tässä muutamia asioita, jotka ovat tavallisen kansalaisen arjen säästöjä- ja jotka edesauttavat myyntiä, toiminnallisuutta sekä piristäisi jonkin verran ainakin mikro – ja pien yrittäjien toimintaa.

Suomen talous on kokonaisuus, jossa pieni osa kansasta kantaa vastuun koko yhteiskunnan toiminnasta ja sosiaaliturvasta ja hyvinvoinnista. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että seuraava hallitus tekee kunnollisen korjausliikkeen ja Keskusta lupaustensa mukaisesti laittaa Suomen kuntoon. Perussuomalaiset ovat tässä hyvä lisä valvomaan, että näin tapahtuu.

Onnea kaikille vaalivoittajille ja uusille, sekä vanhoille edustajille.

Ystävällisin terveisin

Kai Haavisto

0504062950

kai.haavisto@europe.com

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kuules Kai, eikö se olisi kotiinpaluun aika? Vieläkö muistat, oltiin Jojjensuussa?

Seppo Leskinen

Käyttäjän KaiHaavisto1 kuva
Kai Haavisto

Seppo, minulla on aina sympatia Perussuomalaisia kohtaan. Vaalivalvojaisissa sain osakseni positiivisia kommentteja ja mukavaa seuraa. Paljon tuttuja ja ystäviä vuosien varrelta. Toki Seppo muistan Joensuun.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Eivät kuitenkaan käyneet fyysisesti kiinni sinuun ja taluttaneet ulos, kuten minulle tapahtui Pohjois-Pohjanmaan piirikokouksessa, itse eronneet ovat siis erotettuja parempia paluumuuttajina.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Haavisto on valintansa tehnyt aikoinaan ja toivokaamme että pysyy valintansa takana. Persuihin paluuta ei kannata edes ajatella enkä usko että se olisi mahdollinenkaan. Seuraavissa vaaleissa vaan mollaamaan perussuomalaisia niin kyllä se ipun ensimmäinen edustajakin sieltä joskus irtoaa, pitää vaan olla sitkeyttä, taisin arvailla tuossa ennen vaaleja että parinkymmenen vuoden päästä siihen olisi mahdollisuus jos sinni kestää.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Erkki Martikainen, erotettiinhan Pentti Kettunenkin aikoinaan puolueesta, mutta kuulunut nykyään Soinin suosikkeihin, tosin nyt loppui äänetäjienkin suosio.

Käyttäjän KaiHaavisto1 kuva
Kai Haavisto Vastaus kommenttiin #6

Tiedoksi Aimolle, että minua ei ole erotettu -eikä ollut kukaan edes sellaista suunnittelemassa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki
Käyttäjän KaiHaavisto1 kuva
Kai Haavisto

Kannatus nousi 4,2 kertaisesti

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina Palomäki

Toivottavasti nyt sitten PS, Keskusta ja jotain pienempiä esim. Vihreät ja/tai Vasemmisto.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset