KaiHaavisto Suoraa puhetta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuntavaali

Kunnan valtuustojen tuoleista lähes puolet kannetaan pihalle v. 2019

Tulevissa kuntavaaleissa valitaan 8999 valtuutettua 311 kuntaan tuleviksi neljäksi vuodeksi. Näin toteutuu demokratia nykymaailmassa Suomen lakien mukaan. Mutta tulevien muutosten mukaan  demokratia ei toteudukaan, vaan tulee noin 3600 siipeilijää vuoden 2019 alusta. Miksi tähän ei varauduta, sillä valtuutuksien purkaminen tuskin onnistuu jälkikäteen.

Keskustan vaalivoitto Helsingissä?

Keskusta tavoittelee kuntavaaleissa metropolialueella jälleen kerran vaalivoittoa. Tiilikaisen ja muiden kärkinimien tuominen vaalitaisteluun pääkaupunkiin ja Uudellemaalle on osoitus siitä, että Keskusta on tosissaan ja haluaa lisätä kannatustaan myös etelässä. Syytä onkin, jos koko maan kannatusta pyritään nostamaan tai edes pitämään lähellä eduskuntavaalien lukuja. 

Terroriteko ei kuulu demokratiaan

Imatran ikävä tapahtuma on ollut tänään yksi puhuttavimmista aiheista niin Suomessa kuin monissa kansallisissa medioissa. Syyt siihen ovat vielä tietämättömät. Yksi asia on kuitenkin varmaa, ainakin yhdellä ihmisellä on ollut paha olla - nyt vielä useammalla tämän surullisen tapahtuman vuoksi.     

 

Terrorismi ei kuulu demokratiaan

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä