KaiHaavisto Suoraa puhetta

Kaikki blogit puheenaiheesta Mielikuvitus

Kristinusko ei perustu järkeen - kaikki uskonnot pohjautuvat mielikuvitukseen

Kristinusko ei perustu järkeen ja sen edustama moraali on lähinnä moralismia, joka kieltää turhaan asioita. Raamatussakin sanotaan melko selvästi, ettei usko perustu järkeen:

"Luuk. 10:21

Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt."

" 2. Kor. 10:4

Mikä on äärimmäisin piste?

Mielikuvaharjoituksessa tehtävänä on asettaa käsi ylös suoraan eteenpäin ja seisoa suorassa, jonka jälkeen katseella seuraamalla käsi viedään vaakasuorassa niin pitkälle taakse, kuin vain kykenet. Tämän jälkeen testi toistetaan ensin kuvittelemalla sama tehtävä silmät kiinni hetken hengähtämällä ja sen jälkeen haastamalla itsensä ylittämään omat rajansa, jotta kykenisit viemään käden vielä pidemmälle. Mutta mikä on äärimmäisin piste, johon käsi voidaan viedä? Mikä on tiedon päämäärä?

Tohtori Sykerö pääministeriksi

Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun luin Marja-Liisa Majasaaren uutisen Tohtori Sykeröstä päivän Ilta-Sanomien verkkosivuilta. Mielikuvitusrikkaan lastensarjan demonisointi valtakunnallisessa uutispalvelussa on jotain niin ajattelematonta, että suututtaa. Jos Untamo Unikameli teetä tarjoavana ja piippua polttavana piirroshahmona on liikaa, niin kannattaisiko värejä ja mielikuvitusta kestämättömien aikuisten katsoa vaikka A-Studion uusintoja mustavalkoisena?

Ihmisen ajatuksien energiaa

Ihminen ajatuksien kautta voi luoda itselle hyvän tulevaisuuden

Ihmisellä on kyky ajatella, se on ainoa alue missä ihmisellä on 100 % itsenäisyys ajatella omia ajatuksia vapaasti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä