KaiHaavisto Suoraa puhetta

Orwell

Kansallismielisten pakkomielteisyys Orwellin mukaan

Toukokuussa 1945 George Orwell julkaisi tekstin Notes on Nationalism. Teksti on yhä edelleen ajankohtainen.

Orwell toteaa nationalismin olevan pakkomielteistä ja hän perustelee argumenttiaan mm. seuraavasti:

Kielen manipulointi

"Perustyökalu todellisuuden manipulointiin on sanojen manipulointi. Jos hallitset sanojen merkitystä, hallitset ihmisiä, joiden on käytettävä niitä. "- Philip K. Dick

Kielen manipulointi

Tunteiden monitorointia Kiinassa

Kiina jättää muiden maiden valvontakoneistot varjoonsa pitkällä kaulalla. Olen kirjoittanut aikaisemminkin valvonnasta julkisilla paikoilla ja kodeissa, sekä huolestunut kehityssuunnasta myös kotimaan kamaralla mm. terveystietojen kaupallistamisen osalta. Nyt mennään kuitenkin pykälää syvemmälle - aivotoiminnan monitorointiin. Jep - luit oikein.

Tänään törmäsin uutiseen, joka nostaa rimaa entisestään. Kiina ei pelkästään ole varoittava esimerkki valvontalakien puutteesta, vaan myös pelottava esimerkki yksityisyyden täydellisestä hukkaamisesta kontrollin ehdoilla.

Miksi "Ei salattavaa, ei pelättävää" pitää paikkaansa - Ja miksi ei?

 

Puolustusvoimat puolustusministeriön avulla kaipaa laajempia tiedusteluoikeuksia Suomeen. Laajennukset ovat niin merkittävät, ettei nykyinen perustuslakimme taivu siihen - Niinpä saman muutoksen alla elää pyrkimys heikentää perustuslaillista yksityisyyden suojaa. Ilmapiirin perusteella vaikuttaa siltä, että muutokset tulevat voimaan vielä tämän hallituskauden aikana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä