KaiHaavisto Suoraa puhetta

Kaikki blogit puheenaiheesta Putinin Venäjä

Venäjällä jaetaan tuomioita "epäkunnioituksesta viranomaisia kohtaan"

Aktivisti Igor Gorlanov Kuzbassin hiilialueelta on saanut syytteen ja joutuu oikeuteen tämän heinäkuun 24 päivänä. Hänen rikoksensa on syytteen mukaan "selkeä epäkunnioitus" Venäjän viranomaisia kohtaan. Viime maaliskuussa voimaan tulleen uuden lain mukaan rangaistavaa on julkaista "asiatonta" materiaalia, joka "loukkaa ihmisarvoa ja yhteiskuntamoraalia" ja "ilmaisee selkeää epäkunnioitusta yhteiskuntaa, hallintoa ja Venäjällä viranomaistehtäviä toteuttavia orgaaneja kohtaan." (КоАП 3:20:1 pykälä)

Rinki kiristyy Salvinin ja persujen veljespuolueen ympärillä

Milanon syyttäjäviranomaiset ovat aloittaneet rikostutkinnan italialaisen Lega-puolueen suhmuroinneista venäläisten öljyyhtiöiden kanssa. Legan on väitetty yrittäneen saada jopa 65 miljoonaa dollaria vaalirahaa Venäjältä.

Tietoja näistä rahoista ja niihen liittyvästä yhteistyökuviosta tuli julki jo helmikuussa. Sen jälkeen keväällä persujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho neuvotteli persut osaksi Lega-puolueen johtamaa ryhmää Euroopan parlamentissa. Ken tietää, onko näillä asioilla jokin yhteys.

Putin ylisti äärioikeistolaisia liittolaisiaan

"Matteo Salvinin sydän sykkii lämpimästi maallemme ja hänellä on hyvät tiedot Venäjän tilanteesta." Näin kauniisti kehaisi Venäjän presidentti Vladimir Putin eilen liittolaistaan Salvinia, joka on Euroopan äärioikeiston henkinen ja todellinen  johtaja. Salvini on se, joka tykkää esiintyä Putin T-paidassa ja jonka kainalossa persu Laura Huhtasaari poseerasi toukokuussa putinistien suurkokouksessa Milanossa.

Yllätys yllätys Venäjä ei maksakaan 85 MEUR velkaansa Euroopan Neuvostolle

Euroopan Neuvosto päätti viime viikolla, että Venäjä otetaan takaisin sen parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan mukaan. Venäjän paluun ehtona oli, että se maksaa eiliseen (30.6.) mennessä takaisin sen rästissä olevat jäsenmaksut, yhteensä 85 miljoonaa euroa.

Venäjä lopetti jäsenmaksujensa maksamisen vuonna 2017, kun sen edustajilta vietiin äänioikeus Euroopan Neuvostossa. Taustalla on kiista Krimin valtauksesta vuonna 2014.

Putin haukkui liberalismia - puheet yksi yhteen persujen kanssa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on selittänyt brittiläiselle Financial Times-lehdelle ideologiaansa, jota voimme hyvällä omallatunnolla kutsua putinismiksi. Sen ytimessä on liberalismin ja liberaalin demokratian eli poliittisiin vapauksiin perustuvan poliittisen järjestelmän vastustus. Putin kritisoi tuossa haastattelussa maahanmuuttoa Saksaan, tietäen hyvin, että hänen viides kolonnansa kaikkialla Euroopassa kuulee ja vahvistaa tuota viestiä. Tilalle Putin tarjosi "perinteisiä perhearvoja," aivan kuten persut ja hänen muut kannattajansa kaikkialla Euroopassa.

Halla-aho hyödyllisenä hölmönä Brysselissä

Persujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho osallistui tänään uuden putinistisen europarlamenttiryhmän tiedotustilaisuuteen Brysselissä. Paikalla olivat Euroopan johtavista putinisteista ainakin Marine Le Pen, Nicolas Bay ja Harald Vilimsky. Saattoi olla muitakin, mutta en heitä Yle Areenan lähetyksestä heti tunnistanut.

Salvini: EU:n Venäjä-talouspakotteet ovat olleet "hulluutta"

Italian sisäministeri ja äärioikeiston ääniharava Matteo Salvini on nostanut mieliaiheensa Venäjän vaaliteemaksi juuri eurovaalien kynnyksellä. Euroopan populistien kiistaton johtaja uskaltaa paljastaa korttinsa, vaikka äärioikeisto on pyrkinyt Itävallan hallitusskandaalin alkamisen jälkeen olemaan Venäjästä hyvin hiljaa.

Salvini sanoo Twitterissä, että EU:n Venäjä-talouspakotteet ovat olleet "hulluutta," ja että Italia on niissä hävinnyt. Hän ei kuulemma sano tätä siksi, että Venäjä olisi hänelle maksanut - ja laittaa hymiön perään.

Kotron avaus sai lämpimän vastaanoton Venäjällä

Venäläiset uutissivustot kirjoittavat lämpimään sävyyn persujen eurovaaliehdokas Olli Kotron tekemistä yhteistyötarjouksista Venäjälle. News.ru käyttää uutisensa kuvituksena kuvaa Jussi Halla-ahosta vaaliteltalla.

Nyt puhutaan etupiireistä - vaihtaako Trump Itä-Euroopan Venezuelaan ja Kuubaan?

Yhdysvaltalaisessa The National Interest-lehdessä esitetään Venäjälle melko suorasukainen ehdotus: jos Venäjä vähentää sekaantumistaan Venezuelan ja Kuuban asioihin, Yhdysvallat voisi vetäytyä Itä-Euroopasta ja Baltiasta ja kunnioittaa Venäjän "etupiiriä" (sphere of influence) siellä. Pakettiin voisi sopia myös Nicaragua. Artikkelin kirjoittaja Ted Galen Carpenter kuuluu Cato-instituuttiin, joka on maailman ehkä vaikutusvaltaisin ajatuspaja.

Euroopan äärioikeisto tahtoo Venäjän EU:n jäseneksi mieluummin kuin Turkin

Italian varapääministeri Matteo Salvini johtaa Euroopan uutta Venäjä-mielistä nuivaa allianssia, jossa mukana ovat myös Suomen persut. Salvini kertoi eilen Sputnik Italialle, että hänelle Venäjä olisi mieleisempi uusi EU:n jäsen kuin Turkki.  "Venäjän historia, kulttuuri, talous ja perinteet ovat paljon lähempänä meitä kuin Turkin," Salvini sanoi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä